Tänä vuonna mennään! Noin 8 kuukautta. Sen verran on aikaa Hiittenharjun SM-pyöräsuunnistuskisaviikonloppuun. Töitä kisojen eteen on tehty jo pari vuotta, ja ajatus on kytenyt sitäkin kauemmin. Aluksi haasteita teetti sopivien henkilöiden löytyminen kisatyöryhmään, koska tarvittiin paljon sellaista osaamista, jota ei omasta seurasta löytynyt. Näiltä osin kuvio on nyt loistavalla mallilla – mukava on kisoja tehdä, kun on niin paljon kokemusta ja näkemystä saatavilla valsulaisten innokkuuden lisäksi. Esittelemme alkuvuodesta kisatyöryhmän jäseniä nettisivuillamme ja somekanavissamme sunnuntaisin. Tulehan sinäkin tutustumaan porukkaamme!
Kuvassa osa kilpailutyöryhmästä - vasemmalta oikealle ratamestari Mika Rantala, Miia Jämsen, Suunnistusliiton tekninen asiantuntija Arto Voutilainen sekä lähdöstä vastaavat Esko ja Outi Priia. Kuva on otettu kilpailutyöryhmän palaverissa Hiittenharjulla lokakuussa 2023.
Kisahakemus lähetettiin Suunnistusliittoon alkuvuodesta 2022, ja pyöräsuunnistuksen SM-keskimatkan ja SM-viestin 2024 järjestelyoikeudet myönnettiin Vallan Suunnalle Suunnistusliiton tapahtumaryhmän kokouksessa 15.3.2022. Tuleva kilpailualue asetettiin harjoituskieltoon 1.4.2022. Harjoituskielto tarkoittaa, etteivät kilpasarjoihin osallistuvat, heidän valmentajansa tai heidän huoltajansa saa kulkea alueella. Ainoastaan hiihtäminen ylläpidetyillä laduilla ilman karttaa on sallittu. Kaikki muut voivat toki käyttää aluetta normaalisti. Vain kisaviikonloppuna 24.-25.8.2024, kun kilpasarjat ovat käynnissä, toivomme että muuta kulkemista Hiittenharjulla vältetään turvallisuussyistä.
Kilpailutyöryhmän palaverit ja kartan tekeminen alkoivat keväällä 2022 ja jatkuivat vuoden 2023 aikana. Lopullinen, viimeistelty kartta syntyy kisavuoden aikana. Yhteistyökumppanuuksista neuvottelu alkoi niin ikään 2022, jolloin myös luotiin kisoille oma logo. Vuonna 2023 julkaistiin nettiisivut ja somekanavat, käytiin tutustumassa Hämeenlinnan vastaaviin SM-kisoihin, aloitettiin talkoolaisten rekrytointi, neuvoteltiin striimauksesta ja lähestyttiin Hiittenharjun alueen maanomistajia maankäyttölupakirjein. Suunnistuskisoja järjestämistä varten tarvitaan maanomistajien lupa heidän omistamiensa alueiden käyttöön. Pyöräsuunnistuskisat ovat maaston kannalta armolliset – urheilijat liikkuvat olemassa olevia uria pitkin, joten maasto ei juurikaan kulu.
Korissa olevat kirjeet lähtivät Hiittenharjun alueen maanomistajille heinäkuussa 2023.
Kisaviikonloppu on samanaikaisesti Harjavallan markkinoiden kanssa, 24.-25.8.2024. Kisakeskuksessa tulee olemaan pieni tapahtumatori, jossa on myyntiä ja esittelyjä. Kaikki ovat tervetulleita paikalle katsomaan kisoja ja haistelemaan tunnelmaa. Jos laji ei ole vielä tuttu, mutta kiinnostelee, niin kuka tahansa voi ilmoittautua kuntosarjaan pyöräsuunnistusta kokeilemaan. Kai sääki oot tulos?